Päiväretki

Päiväretki aloitetaan tutustumalla Kosgodassa sijaitsevaan kilpikonnien suojelukeskukseen. Keskus suojelee uhanalaisia merikilpikonnia ostamalla paikallisilta asukkailta kilpikonnanmunia hieman korkeammalla hinnalla kuin tori, jossa niitä kaupitellaan syötäväksi. Valistuksesta huolimatta kilpikonnanmunat ovat yhä monen srilankalaisen herkkuruokaa. Suojelukeskukseen tuodut munat haudataan hiekkaan, josta pikkukonnat sitten aikanaan kuoriutuvat. Poikasia pidetään keskuksen altaissa kolme vuorokautta, jonka jälkeen ne päästetään mereen. Kilpikonnanpoikaset tulee laskea mereen aamulla, koska silloin niitä ensimmäisinä vaaroina uhkaavat linnut eivät ole vielä liikkeellä. Suojelukeskuksessa kävijät saavat tietoa jättiläismerikilpikonnien elämästä, ja myös mahdollisuuden osallistua poikasten vapauttamiseen.

Kosgodasta jatketaan matkaa Balapitiyaan, todella elämykselliselle jokisafarille, jonka aikana tutustutaan srilankalaiseen luontoon veneestä käsin. Välillä rantaudutaan pienelle saarelle, jossa tutustutaan buddhalaiseen temppeliin ja siellä asuvien munkkien elämään. Saarella on myös kanelipuutarha, jossa on mahdollista vierailla.

Ennen paluuta Hikkaduwaan päivän ohjelmaan kuuluu vielä tutustuminen Miitiyagodassa sijaitsevaan jalokivikaivokseen – onhan Sri Lanka kuuluisa jalokivistään. Tämä kaivos tuottaa kuukiveä, mutta kaivoksessa sijaitsevasta liikkeestä on mahdollista ostaa myös muita jalokiviä – muun muassa maailman parhaita sinisafiireja.

 

 

Happy Tuna – Puh. 040 589 5098 (Suomi) +94 778 581 870 (Sri Lanka) Sähköposti: info@happytuna.fi Sivun alkuun